Tämän aiheen äärelle pysähtyminen on itsessään jo kuuma peruna. Hiukan jännittää, pystynkö tuomaan sanoina tämän hetkiset ajatukseni esiin? Saanko kiedottua punaisen langan tähän tekstiin vai uppoanko höttöön ja mitään sanomattomiin lauseisiin? Seuraava kirjoitukseni on minun pohdintaani, mitä koen, tunnen, näen ja ajattelen juuri tässä kohtaa elämässäni. Tämäkin kirjoitus on pieni pintaraapaisu ja voisin valita tähän teemaan monia erilaisia tulokulmia. Toivon herättäväni tunteita ja toivottavasti viritän sinua pohtimaan tätä aihetta itsessäsi. Mitä sinä itse ajattelet tästä teemasta?

Fakta

Tiedämme kokemuksenkin kautta, että ulkonäöllä on väliä moneen asiaan tässä maailmassa. Jos meiltä kaikilta ihmisiltä puuttuisi näkökyky, millainenhan maailma silloin olisi?

Miun mielestä kaikissa ihmisissä on kauneutta ja olen huomannut, että itseensä tyytyväiset ihmiset sädehtivät karismaa ja jonkinlaista vetovoimaa, vaikkei keholliset muodot vastaisikaan millään mittapuulla sitä stereotypistä kauneus-/komeusihannetta. Kuin myös toisinpäin, minun kokemukseni taas täydellisen kauneusihanteen standardi-veistokselliset ihmiset saattavat olla kuin kuoria ilman sitä sisältä huokuvaa säteilyä tai tyytyväisyyttä itseensä. Mitä sie tästä ajattelet?

Visuaalinen maailmamme

Oot vaan oma itsesi, ja se riittää! Jos et hyväksy itseäsi, et oikeasti hyväksy ketään muutakaan! Hymy kaunistaa! Oot täydellinen just noin, omana itsenäsi! Kanna kilosi ylpeydellä! Oo onnellinen, että saat syödä mitä vaan...! Kaikki nuo lauseet ikään kuin pyyhkäisevät pois sen tuskan, jota saatat kokea, kun mietit tyytyväisyyttäsi ulkonäköäsi kohtaan. Jos tunnistat kokevasi ulkonäköpaineita, en vähättele niitä tai pidä asiaa ollenkaan pinnallisena. Se maailma, missä tällä hetkellä elämme on hypervisuaalinen. Monesta väylästä meille tunkeutuu ja tarjoillaan kuvia täydellisistä kehoista ja täydellisestä elämästä. Vertailun mahdollisuuksia on loputtomasti. Samoin, kun tuntea itsensä huonoksi ja riittämättömäksi vertaillessaan. 

Kun on ihminen, niin väkisinkin elää näiden tämän hetkisten ilmiöiden kanssa. Miun mielestä tämä on ennen kaikkea meidän kaikkien ihmisten haaste. Monet miehet ovat tuoneet minulle esille viestiä siitä, että ulkonäköpaineiden kanssa kipuilu on sallitumpaa naisille kuin heille? Ei puhuta tarpeeksi miesten kokemasta paineesta ja riittämättömyyden tunteista ja maskuliiniseen laatikkoon mahtumisesta. Moni kokee laatikon itselleen liian ahtaana. Mitä ajatuksia sinussa tämä herättää?

Kehosuhde

Miltä sinusta tuntuu olla omassa kehossasi? Mitä ajatuksia, tunteita tunnet kehoasi kohtaan? Millä tavalla käyttäydyt omaa kehoasi kohtaan? Kehonkuva vaikuttaa itsetuntoon, kehon arvostamiseen, tyytyväisyyteen/tyytymättömyyteen. Miten koen kehoni suhteessa ympäröivään maailmaan ja yhteiskunnallisiin normeihin? Kehosuhteen äärelle saamme myös elämämme varrella aika ajoin pysähtyä. Keho muovautuu ja muuttuu jatkuvasti. Keho haastaa meitä ennen kaikkea sisäiseen työhön kehosuhteen äärelle.

Kehosuhteella on tärkeä merkitys myös parisuhteessa. Kun olen tyytyväinen omaan kehooni ja koen sen myönteisesti, on myös terveemmän ja tasapainoisemman intiimin yhteyden luominen omaan kumppaniin ainakin hiukan helpompaa. Toisaalta, jos meillä on haasteita kehosuhteen kanssa, se voi heijastua negatiivisesti parisuhteeseen. Se voi ruokkia epävarmuutta, mustasukkaisuutta tai etäisyyden ottamista kumppaniin.

Turvallisessa ja rakkaudellisessa parisuhteessa kehosuhde voi myös olla yhteinen asia, jota käsitellään ja kehitetään yhdessä. Kumppanin tuki voi olla merkittävässä roolissa siinä, miten suhtaudun omaan kehooni. Vaikkakin, eheyttää, parantaa ja vaalia omaa kehosuhdetta on lopulta meidän itsemme syvällistä sisäistä työtä, eikä se ole kenenkään muun vastuulla. Avoimella ja kannustavalla kommunikaatiolla kumppanien välillä on suuri merkitys positiivisen kehosuhteen vahvistamiseen, mikä puolestaan rakentaa parisuhdetta kokonaisuutena. 

Kasvatus ja perhe 

Se ympäristö, jossa vartumme, ne ihmiset, joista olemme riippuvaisia, ovat se ensisijainen anti, josta ammennamme pohjan omalle maailmallemme ja myöskin kelpaavuudellemme. Arvoihin ja tärkeisiin asioihin liittyen, myös se miten tulemme nähdyiksi, miten saamme olla tai meidän kannattaa olla olemassa, että saamme rakkautta, kelpaammeko, merkitsee paljon. Lapsena opettelemme miten omasta kehosta, itsestä ja toisista ihmisistä puhutaan ja miten niihin suhtaudutaan. Näistä ammennamme selviytymismallit, joiden avulla pärjäämme ja jatkamme opettelua. 

Rakastaako meitä kasvattanut henkilö itseään, onko hän onnellinen ja tyytyväinen itseensä aidosti ? Onko hän itse saanut osakseen rakkautta?  Sellainen henkilö, joka on saanut osakseen rakkautta ja saanut tuntea itsensä arvokkaaksi ja nähdyksi, osaa sitä myös itse antaa eteenpäin. Joten, on mahdollista, että sinutkin on kasvattanut ainakin jonkin verran raakile, joka ei ole saanut osakseen tarpeeksi ja johdonmukaisesti rakkautta ja nähdyksi tuloa, joka meille kaikille kuuluisi. 

Kehoon ja ulkonäköön liittyvät asenteet siirtyvät herkästi sukupolvelta toiselle. Ylisukupolviset taakat ovat myös jarruttamassa meitä lähenemään sitä, että olisi helpompi olla itsensä kanssa, uskoa, että kelpaan ja riitän. Nämä eivät ole kenenkään syy, eikä syyttelyllä pääse eteenpäin. Huomata, tiedostaa ja sitoutua itsetutkiskeluun ja kasvuun, se on viisautta ja oma työ, joka jokaiselle itselleen kuuluu. Tilanne ei ole siis ollenkaan toivoton tai huono, jos näin, vaan aikuisena nyt voi alkaa eheyttää itseään.

Pelot ohjaksissa

Meillä on ihmislajina monia primitiivisiä pelkoja, kuten lauman ulkopuolelle jättämisen pelko. Silloin oikeastikin olisimme olleet hengenvaarassa luolamiesajalla. Vieläkin näillä ikiaikaisilla peloilla on meihin vaikutusta, vaikka elinympäristömme ja haasteet ovat tyystin muuttaneet muotoaan. On hyvä tunnistaa itsessään näitä reaktioita. Itsetuntemus lisää omaa hyvinvointiamme. Sillä, että vertailen ja teen johtopäätöksiä itsestäni huonompana kuin muut, en kelpaa, jään ulkopuolelle, voi olla tekemistä myös meidän primitiivisen pelon kanssa. Täytyy kelvata ja riittää, ettei tule hylätyksi ja jätetyksi ulkopuolelle. Aika iso primitiivinen pelko voitettavaksi. 

Eroon tuosta pelosta ei tarvitsekaan päästä. Avain on sillä, että tiedostaa, huomaa ja alkaa hyväksyä pelon olemassaolon. Huomaan pelkoni, kelpaamattomuudesta. Voisinko tämän jälkeen valita tietoisesti alkaa harjoitella tykkäämään itsestäni ensin, peloistani huolimatta? Ulkoapäin rakennettu kelpaavuus on kuin rakentaisi hiekalle. Sisältä käsin tehty työ itsensä hyväksymiseen ja pienin askelin enemmän tykkäämisen suuntaan, on kuin kallio, jolle rakentaa. 

Pelon huomaamisen ja asteittaisen hyväksymisen kautta voi alkaa harjoitella tietoisesti toimimaan toisella tavalla, kuin pelon ollessa ohjaksissa. Olen turvassa, tykkään itsestäni, teen hyviä valintoja itseni ja hyvinvointini puolesta. Kun tykkää itsestään, niin haluaa tehdä hyviä valintoja itselleen myös ihmissuhteisiin ja ulkonäköönkin liittyen.

Mitä tuo tietoisesti toimiminen toisella tavalla, voisi tarkoittaa käytännössä? Kuulostaa tosi mystiseltä ja vaikeaselkoiselta. Yritänkö vaan korulauseilla nostaa itseäni asiantuntijaksi? Toivottavasti en! 

Ehkä konkretia mitä yritän tuoda esiin ja ehdottaa sinua pohtimaan, on tutkia asioita uteliaana. Tunnistanko itsessäni näitä riittämättömyyden ajatuksia ja tunteita? Ja jos tunnistan, niin annanko niiden ajatusten estää minua elämästä minulle tärkeää elämää? 

Uskonko, että kelpaan sitten vasta, kun olen tietynpainoinen tai - näköinen? Tämä uskomus saattaa johtaa minua itseäni kohtaan ankaraan käytökseen ja esimerkiksi liian kovaan treenaamiseen. Vai toiminko tietoisesti toisella tavalla ja valitsen itselleni hyviä tekoja ja asioita, en siis jää uskomusten vangiksi ja anna niiden vaikuttaa päätöksiini ja käyttäytymiseen. Liikunta ja treenaaminen on todellakin hyviä asioita ja itsestään tykkäämistä, mutta mistä lähtökohdista ne toteutuvat, sillä on iso merkitys. 

Pelkään, etten kelpaa vai siitä, että tykkään itsestäni.

Kelpaanko?

Milloin uskoisin ja eläisin sitä todeksi, että kelpaan? Miten kelpaaminen minulle näyttäytyy? Että joku flirttailee kanssani? Saan huomiota? Ig kuvistani tykätään? Teenkö ylitunnollisesti töitä, että kelpaisin? Suoritanko elämää omien voimavarojen äärirajoilla, että kelpaisin? Kelpaamisen ja riittämisen jahtaaminen voi ulottua moneen muuhunkin kun vain ulkonäköasioihin.

Huomaanko hakevani kelpaavuutta itseni ulkopuolelta, että riittäisin? Olenko itse tyytyväinen esimerkiksi ulkonäkööni? Kelpaanko oikeasti itselleni?  

En ollenkaan vähättele sitä, etteikö sillä, että tulemme hyväksytyiksi ja kuulumme joukkoon olisi tosi tärkeä rooli meidän elämässämme. Me tarvitsemme toisiamme. Yksin ei ole hyvä olla, eikä yksin tarvitse pärjätä.

Kun pysähdyn huomaamaan ja valitsen tietoisesti toimia eri tavalla kuin ennen. Voisin kysyä itseltäni: "Teenkö päivittäisiä valintoja siitä lähtöisin, että voisin hyvin? Vai teenkö valintoja siitä lähtöisin, että pelkään, etten kelpaa tai inhoan itseäni? Ruoskin ja rankaisen itseäni, siihen asti kunnes saavutan pisteen, jolloin kelpaan ja olen riittävän hyvä?" 

Voisiko se piste olla juuri nyt?

Juuri tällä hetkellä, kun luet tätä? Entä jos, kelpaisit itsellesi ensin juuri millaisena olet nyt, tyhjänä sisältä tai fyysisesti ei-kelpaavana omien rimojesi mukaan? Vaikka sixpäkki ei olisikaan täydellinen nyt, vaikka vaaka näyttäisi 20 kiloa yli sen minkä olet itsellesi asettanut "kelpaavuusrajaksi"? Ehkä oletkin treenannut fyysisen kehosi täydelliseksi ja se kelpaa sinulle, mutta sisällä tuntuu tyhjältä. Tästä ponnistelusta ei tullutkaan se odotettu hyväksyntä itseltä ja et voi sanoa aidosti tykkääväsi itsestäsi. Et voi silti hyvin. Et tunne arvostusta itseäsi kohtaan. Jotain puuttuu. 

Vastasyntyneenä me olemme olleet ihailtuja ja täydellisiä, sitten tapahtui elämä ja meistä monesta kasvoi monella tapaa epävarmoja ja itseemme tyytymättömiä ja itsellemme armottomia piiskureita. Ehkä imimme kuin pesusieni ympäristöstämme vääränlaisia signaaleja, joiden kanssa nyt kipuilemme. Kun oikeasti tykkäät itsestäsi epävarmuuksista huolimatta, voit alkaa tehdä valintoja omasta hyvinvoinnistasi käsin. 

Itsensä tykkäämisen opettelun matkalla tarvitset taitoa, jota voi onneksi harjoitella. Sitä taitoa kutsutaan itsemyötätunnon taidoksi. Kelvata ja riittää itselleen vaatii sisäistä työtä, joka meillä monella on tehtävänä. Saa harjoitella olemaan itsensä paras ystävä.

Kuka teillä päättää? Mielesi vai sinä?

Kuten jo edellä olen kirjoittanut, niin ei pelkästään huonot teot voi meidän hyvinvointia vaarantaa, vaan huonot ja negatiiviset ajatukset voivat olla tosi suuressa roolissa ainakin yrittämään estää meidän hyvinvointia ja tyytyväisyyttä. Annatko oman mielesi vaikuttaa siihen millaista elämää elät? 

Jos rakastat rantaelämää tai avantouintia. Menetkö rannalle ja uimaan, vaikka et olisikaan ns. kunnossa? Elätkö ja koetko asioita, koska ne ovat sinulle tärkeitä vai annatko mielen vaikuttaa sinulle tärkeisiin valintoihin? Onko mahdollista, että alkaisit tykätä itsestäsi ja elämästäsi päivä päivältä enemmän, kun teet itsellesi merkityksellisiä asioita ja tekoja. Et odota sitä, sitten kun päivää. Elät juuri nyt!

Jos jotenkin tiivistäisin, mitä tällä tarkoitan, niin esimerkiksi näin...

Aiemmin saatoit kysyä: "Olenko tarpeeksi laiha/lihaksikas/seksikäs/kelpaava, että voin mennä ja tehdä asioita?" Nyt kysyt: "Mikä on minulle oikeasti tärkeää, voinko mennä ja tehdä peloistani ja ajatuksistani huolimatta?"

Viisaus asuu meissä

Mitä sinä ajattelet viisaudesta? Kirjoitan tätä tällä hetkellä 54-vuotiaana naisena. Ymmärrän täysin ja hyväksyn, että jos olisin kirjoittanut tästä samasta teemasta 24-vuotiaana, siitä olisi tullut ihan erilainen kirjoitus. Elämä tuo kokemuksia, muovaa meitä, hioo meitä. Enkä ollenkaan paukuttele henkseleitä oman valmiina olon puolesta tässä ulkonäköasiassa. Samalla viivalla teidän kaikkien kanssa ja ylpeästi ihmisenä. 

Ikä mahdollistaa meille myös kokemusten kautta lempeämmän ja itsemyötätuntoisemman kohtelun itseämme kohtaan. Ikä mahdollistaa viisauden karttumisen. Nyt aloin itse pohtimaan mitä viisaus minulle tarkoittaa. Millaista ihmistä pidän viisaana? 

Ensinnäkin minulle se tarkoittaa, että ihminen uskaltaa pysähtyä itsensä äärelle, tehdä sisäistä matkaa yksin ja toki vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Hänellä ei ole tarvetta arvostella tai tuomita itseään tai toisia. Hän kunnioittaa elämän lahjaa ja katsoo maailmaa uteliaasti lapsen lailla. Hän näkee haasteissa ja vastoinkäymisissäkin mahdollisuuden oppia ja jatkaa matkaa yhä aidompana eteenpäin. Ehkä pohjimmiltaan minulle viisaus tarkoittaa matkaamista omaan autenttiseen itseensä ja ensi askeleena rohkeuden astua sille tielle. Viisaus on mahdollista myös aikuisuuden myötä, mutta ei tule automaattisesti tuloksena tai ole päätepiste tai päämäärä. 

Meillä on kaikilla mukanamme omanlainen senhetkinen viisaus, niin nuoremmalla minullakin. Tunnistan nuoremmassa itsessäni monia epävarmuuksia ja ahdistuksiakin myös ulkonäköön liittyen. Nyt huomaan miettiväni, että kunpa vain olisin tiennyt ja uskaltanut luottaa! 

Lähetän myötätuntoa nuoremmalle itselleni, koskaan ei ole liian myöhäistä ajatella nuorempaa itseään myötätunnolla. 

Mitä sinä lukijani siellä sanoisit nuoremmalle itsellesi, kun muistat kamppailleesi joidenkin asioiden kanssa?

Pelkojaan työstämällä elämänlaatu ja ihmissuhteet paranevat. Pelkoja työstäessään voi myös asettua aika ajoin viisaan minän rooliin tai käyttää sitä hyväksi, kun itsellä on vaikeaa ja esimerkiksi riittämättömyyden ja kelpaamattomuuden pelot iskevät voimalla. Viisaskin pelkää, viisaskin tuntee, viisaskin on vain ihminen ja elää ihmisen elämää ja tunteita kokien. 

Kevyitä kysymyksiä pahnan pohjimmaiseksi

Mitäs ajattelet siitä, onko ulkonäöllä väliä vain siihen asti, kun olet saanut itsellesi kumppanin? Sen jälkeen sillä ei ole enää merkitystä? Onko "helpompi" sairastua vaikka vakavaan sairauteen, joka runtelee ulkonäköä, kun sinulla on kumppani? Entä, jos sinulla ei ole läheistä ihmissuhdetta turvana, kelpaatko enää kenellekään, nyt kun ulkonäkösikin on muuttunut? Hylkäisitkö rakkaan ihmisen hänen ulkonäköään muuttavan sairauden takia? Uskon, että provosoivat kysymykseni ja sinun reaktiot kertovat, että kysymykset on ihan absurdeja. Et tietenkään hylkäisi! 

Kuitenkin haavoittuvaisuudessaan ja raadollisuudessaan kysymykset ovat osa ihmisyyttä. Nämäkin tunteet ja pelot saattavat olla monen mielessä ja sydämessä, eivätkä pelot poistu niitä vähättelemällä. Kaikille tunteille on tilaa ja ihanaa, jos on joku, jonka kanssa jakaa ihmisyyttä ja aika ajoin kysyä myös kysymyksiä, jotka eivät ole niin mediaseksikkäitä. 

Kun suomalaisilta on kyselty, mitä ominaisuuksia kumppanilta toivotaan, niin vastauksissa toistuu lista, jossa arvostetaan turvallisuutta, huumorintajua, keskustelutaitoja, luotettavuutta, ystävällisyyttä, avarakatseisuutta, pitää huolta läheisistään, on käytännöllinen ja arjessa kiinni, vastuullinen ja aktiivinen ja mm. hauska. Ulkonäkökin on tärkeä, mutta tärkeintä on  ihmisen oma tyytyväisyys itseensä ja se, että on tehnyt sisäistä työtä itsensä aitoon hyväksymiseen ja arvostukseen luo pohjaa, että voi hyväksyä ja arvostaa myös muita. Tästä voisi jatkaa vielä miljoonaan eri suuntaa, eikä blogini koskaan loppuisi, joten ole hyvä-

Summausyritys

Ihan ekaksi, iso Kiitos, kun jaksoit lukea! Mitähän tuli kirjoitettua ja välitettyä? Ehkä yritän tiivistää parhaani mukaan. 

Ulkonäkö on se mikä meistä näkyy ulospäin. Se on altis kommenteille ja vertailuille. Ulkonäköään voi muuttaa ja sen eteen voi tehdä valintoja. Mihin nämä teot ja valinnat pohjautuvat on merkityksellistä. En kelpaa, en ole tarpeeksi hyvä vai arvostan itseäni ja uskon, että olen tärkeä, siksi teen tekoja ja hyviä valintoja. Sillä sisäisellä tilalla, tunteilla, ajatuksilla ja uskomuksilla, joita kannat itsestäsi on loppujen lopuksi kaikista suurin merkitys. 

Vaikka olisit ulkoisesti kaunein timantti, jos et siihen itse usko tai se heijastuu sinulle itsellesi vääränlaisena, se koituu harmiksesi ja taakaksesi. Ulkoisesti kolhuilla oleva ja himmeämpi timanttikin, löytäessään oman timanttiarvonsa, on oikea aarre itselleen ja läheisilleen. 

Soisin kaikille rohkeutta mennä pelkojaan ja ahdistuksiaan päin juuri itselleen sopivalla tavalla, pienin askelin. Ja onnea arvokkaalle timantinmetsästyslöytöretkellesi (liekö yhdyssana😂)!